Osaan, siksi työllistyn (Ely, 2010 - 2014)

OT-hankkeen tavoitteena oli työllistymisen tukeminen tarvelähtöisesti. Hankkeessa kannustettiin Jyvälään työllistyvää kehittämään ammatillista osaamistaan ja työelämävalmiuksiaan. Jyvälä tarjosi työpaikan ja mahdollisuuden työssä oppimiseen sekä pätevöitymiseen omalla alalla. Hanke oli ELY-keskuksen rahoittama ja Jyvälän Setlementti ry:n hallinnoima. Hanke käynnistyi elokuussa 2010 ja jatkui vuoden 2014 loppuun.

Hankkeeseen ohjauduttiin pääsääntöisesti Keski-Suomen TE-toimiston kautta  ja henkilöt työllistyivät Jyvälän eri toimipisteisiin. Vuosittain hankkeessa oli noin 40 henkilöä. Työntekijät toimivat jälkkäreissä,  toimistotehtävissä, siistimis- ja kiinteistötöissä, IT-tehtävissä ja muissa asiantuntijatehtävissä.