Tulevaisuuden työllistyminen puhutti Jyvälässä

Tulevaisuuden työllistyminen -seminaari 25.11.2015 keräsi Jyvälään puolisen sataa kolmannen sektorin toimijaa ja työllistymisestä kiinnostunutta kävijää. Seminaarissa työllistymisen muutoksista puhujina ja pohtijoina olivat mm. Jyväskylän kaupungin työllisyysjohtaja Anssi Niemelä ja innovaatioasiantuntija Jouni Hynynen ELY-keskuksesta.

Puheenvuoroissa tuotiin esiin, kuinka työelämä on tällä hetkellä murroksessa. Niemelän mukaan kunnan vastuu työllistymisasioissa on kasvamassa.  Hynynen pohti, kuinka työelämä on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa ja työ on siirtynyt heinäpelloilta sosiaalisen median kentille. Päivän aikana perinteiselle palkkatyölle pohdittiin vaihtoehtoja keskustelemalla osuuskuntayrittäjyydestä ja yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.

Seminaaripäivän päätteeksi kävijät pääsivät tutustumaan erilaisiin workshoppeihin.

Tulevaisuuden visiointia oli toteutettu mm. Välikäsi-hankkeen luomassa tulevaisuuden TE-toimistossa eli Intressikeskuksessa.

Intressikeskuksessa osaamisvajeet skannattiin ja tarvittavat taidot ladattiin henkilöihin muutamassa sekunnissa.

Suunta-hankkeen workshopissa pääsi esittämään kysymyksiä Hahmogallerian kuvitteellisille nuorille työnhakijoille.