
Kuka olet?
Mirka Seppänen
Missä tehtävissä toimit Jyvälässä?
Olen täällä tuntiopettajana. Osaamistani ovat mm. kirjoittaminen, draamamenetelmät, coaching ja psykologinen joustavuus.
Kuinka löysit tiesi Jyvälään?
Olen ehtinyt tehdä monenlaisia töitä: äidinkielenopetusta, teatteriohjausta, kirjoittajakoulutusta ja omia tekstejä. Viime vuosina opiskelin lisää erityisesti coaching-metodia ja kognitiivisen käyttäytymisterapian HOT-menetelmää. Näistä syntyi vuonna 2018 oma yritys, jonka tietyt sisällöt tuntuvat sopivan mukavasti juuri Jyvälän tunnelmaan – toisaalla teen enemmän yritysvalmennusta. Jyvälässä aloitin vuoden 2019 alussa.
Millaisena ystävänä koet Jyvälän?
Ihailen ystäväni tyylikkyyttä! Hän on todella uudistumiskykyinen – tämän voin sanoa, koska tunsin hänet jo vuosituhannen taitteessa asuessani hetken naapurissa. Jyvälä on yhtä aikaa moderni, tehokas ja aikaansaava, toisaalta äärettömän mutkaton, rento ja kotoisa. Jyvälän kanssa on aina hyvä olla.
Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Lähden perheeni kanssa retkelle lähimetsien luontopoluille – synkkään aikaan tuntuu erityisen tärkeältä hengitellä luonnon mukana. Kauemmaskin tekisi mieli, mutta ekologiset syyt rajoittavat matkusteluhaaveita.
Lempipaikkasi?
Jossain missä on avaraa, valoisaa ja vettä, mieluiten meri.
Kirja/elokuvasuosituksesi?
Kyllä! Eli kirjallisuusterapeuttisesta näkökulmasta en halua suositella mitään tiettyjä teoksia, vaan kannustan yleisesti lukemaan ja katsomaan elokuvia – mitä tahansa. Ja lisäksi kannattaa käydä joskus teatterissa. Omien lempiteosten nimeäminen olisi tuskaista – niitä on ihan liikaa.
Viisaus, jonka tähän mennessä olet oppinut?
Opiskelu kannattaa aina.