Helmikuu 2019

Kuukauden kasvo: Luciana Mariano

Olen Lucia­na Maria­no, 48, nai­vis­ti­maa­la­ri, syn­ty­nyt São Pau­los­sa, Bra­si­lias­sa, suku­juu­ril­ta­ni Por­tu­ga­lis­ta ja Ita­lias­ta. Olen ollut kah­des­ti nai­mi­sis­sa, ja minul­la on 26-vuo­tias bra­si­lia­lais-tans­ka­lai­nen poi­ka, joten koto­na puhuim­me por­tu­ga­lia, ita­li­aa, englan­tia ja tanskaa. 

Var­tuin tupa­ten täy­des­sä, hälyi­säs­sä ita­lia­lais­per­hees­sä, jos­sa iso­äi­ti, äiti ja enot teki­vät aina tai­det­ta koto­na. Kuvit­te­lin kaik­kien per­hei­den ole­van sel­lai­sia, enkä kos­kaan pitä­nyt maa­laa­mis­ta lah­ja­na. Sii­nä mie­les­sä tai­de oli minul­le sekä siu­naus että kirous: maa­lauk­set syn­tyi­vät koko ajan sisäl­lä­ni, jopa unis­sa­ni. Toi­saal­ta maa­laa­mi­nen ei ollut ammat­ti tai har­ras­tus, se oli vain osa itseä­ni, enkä aja­tel­lut, että se oli­si jotain ainut­laa­tui­sen hyvää näyt­teil­le ja jaet­ta­vak­si. Maa­la­sin aina, mut­ta yri­tin pitää sen niin salas­sa ja pii­los­sa kuin mah­dol­lis­ta: itse asias­sa tuho­sin kai­ken maa­laa­ma­ni ennen ensim­mäis­tä tai­de­näyt­te­lyä­ni vuon­na 2008. Sii­tä läh­tien olen aja­tel­lut anta­va­ni tai­teel­le­ni mah­dol­li­suu­den, enkä hävit­tä­nyt töi­tä­ni enää.

Kym­me­nes­sä vuo­des­sa maa­la­sin yli 600 työ­tä. Maa­lauk­sia­ni on ollut esil­lä gal­le­riois­sa ja museois­sa ympä­ri maa­il­man. Nyt olen ura­tauol­la antaak­se­ni kaik­ke­ni Suo­meen integroi­tu­mi­sel­le. Maa­laan vii­kon­lop­pui­sin, sil­lä ideat vir­taa­vat tauot­ta. Kir­joi­tan blo­gia, ja minul­la on oma Face­book-sivu.

Muu­tin Jyväs­ky­lään vuo­si sit­ten. Nyt opis­ke­len suo­men kiel­tä Jyvä­läs­sä.  Rakas­tuin Suo­meen kau­an ennen kuin tapa­sin suo­ma­lai­sen mie­he­ni. Asuin Tans­kas­sa vuo­sien ajan, ja kuu­lin usein Suo­men luon­nos­ta, rau­has­ta ja kau­neu­des­ta. 25 vuot­ta vie­räh­ti, ja muu­ta­ma vuo­si sit­ten pää­sin vii­mein vie­rai­le­maan suo­ma­lais­ten ystä­vien luo­na. Se oli rak­kaut­ta ensi sil­mäyk­sel­lä sekä maa­han että ujoi­hin, mut­ta hyvin ystä­väl­li­siin ihmi­siin. Vuon­na 2017 tapa­sin suo­ma­lai­sen mie­he­ni, ja lyhyes­tä vir­si kau­nis: nyt asun Jyväs­ky­läs­sä, opis­ke­len suo­mea, ja nau­tin joka hetkestä.

Rakas­tan kaik­kea Suo­mes­sa ja Jyväs­ky­läs­sä. Olen outo bra­si­lia­lai­nen, sil­lä en kes­tä kuu­muut­ta, ja Suo­men leu­dot läm­pö­ti­lat saa­vat olo­ni ener­gi­sek­si ja muka­vak­si. Kesä tääl­lä on kau­nis ja miel­lyt­tä­vä, mut­ta tal­vi on suu­ren­moi­nen, lumi­set met­sät ja mai­se­mat ovat puh­das­ta runout­ta sil­mil­le­ni. Luon­non kau­neu­den lisäk­si pidän myös ihmi­sis­tä tääl­lä. He vai­kut­ta­vat ensin ujoil­ta, varau­tu­neil­ta ja vaka­vil­ta, mut­ta suo­ma­lai­set ovat ystä­väl­li­siä, haus­ko­ja ja rau­hal­li­sia, ante­liai­ta ja luo­tet­ta­via. Kau­nii­ta ihmi­siä, sisäl­tä ja ulkoa. Ja Jyväs­ky­läs­sä ollaan ekstra­koh­te­liai­ta! Minus­ta on iha­naa, että ihmi­set kiit­tä­vät jää­des­sään bus­sis­ta, ja ter­veh­ti­vät auton­kul­jet­ta­jaa ylit­täes­sään kadun.

Jyväs­ky­lä tar­joai­si pal­jon teke­mis­tä, mut­ta suo­men kie­len kurs­si vie suu­rim­man osan ajas­ta­ni. Olen osal­lis­tu­nut muu­ta­miin tapah­tu­miin Jyvä­läs­sä, ja koen Jyvä­län avoi­me­na ja läm­pi­mä­nä paik­ka­na suo­men kie­len har­joit­te­luun ja ystä­vys­ty­mi­seen. Vapaa-aika­na­ni maa­laan, kir­joi­tan, tyk­kään käy­dä elo­ku­vis­sa, kok­kaan ja ihan vain ren­tou­dun koto­na. Salai­nen har­ras­tuk­se­ni on hiih­to! Olen innois­sa­ni asues­sa­ni ensim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sä­ni kau­pun­gis­sa, jos­sa hiih­to­la­tu löy­tyy vain muu­ta­man minuu­tin pääs­tä kotoa — mahtavaa!

Mot­to­ni: Ota päi­vä kerrallaan.

Lucia­nan näyt­te­ly on esil­lä Jyvä­län aula­vit­rii­nis­sä 18.2. alkaen.
Ter­ve­tu­loa tutustumaan!

Jyvä­län näyt­te­ly­ti­laa voi vara­ta kuka tahan­sa omil­le töilleen.
Hake­muk­sia ote­taan vas­taan ympä­ri vuo­den. Lue lisää täs­tä.