Liityin mielenkiintoiseen Jyvälän Setlementin Sanat Siltoina ‑lukupiiriin alkukeväästä. Luimme Tina Harneskin kirjan Lumeenkylväjät, joka käsittelee saamelaisten asemaa historiassa ja nykyään sekä perhesalaisuuksia, lasten haavoittuvuutta, ihmisoikeuksia ja identiteetin löytymistä.
Kirjan yksi päähenkilöistä Máriddjá on 85-vuotias saadessaan syöpädiagnoosin. Hän hyväksyy tilanteen mutta ei kerro siitä kenellekään. Ei, koska aviomies Biera on dementoitunut ja pariskunnan tulevaisuus näyttää kaikkea muuta kuin valoisalta. He ovat aina pärjänneet, ja jos se Máriddjásta on kiinni niin pärjäävät jatkossakin. Saamelaisissa perheissä jälkipolvet tapaavat huolehtia vanhuksista, mutta Máriddjálla ja Bieralla ei ole omia lapsia. Kerran heidän luonaan asui poika, suloinen Heaika-Joná, mutta tämä vietiin heiltä pois. Máriddjá pohtii pojan kohtaloa, uutena keskustelukumppaninaan älypuhelimesta löytynyt “keskuksenhoitaja” Sire.
Toisaalla kirjan yksi päähenkilöistä Kaj ja hänen suomalainen puolisonsa Mimmi ovat muuttaneet pohjoiseen töihin. Kajn äiti on juuri haudattu, ja hän on veljensä kanssa tyhjentänyt tämän talon. Kaj on turhautunut, sillä hänen lapsuusaikansa on pimeän peitossa eikä talosta löytynyt vastauksia. Miksi äiti ei koskaan halunnut puhua siitä, ja miksi Kajsta ei ole valokuvia pikkupoikana? Entä miksi Kaj ymmärtää tietämättään saamea, ja miksi Mimmin kertoma tarina háldista on etäisesti tuttu?
Kirja punoo eeppisellä kerronnalla yhteen eri henkilöiden tarinat taidokkaasti. Rinnalla kulkee Máriddján ja Bieran tarina, jotka ovat molemmat eri saamelaisista suvuista. Bieran suku on joutunut muuttamaan saamelaisten pakkomuuttojen aikaan etelästä, omilta mailtaan toisen saamelaissuvun maille. Eri suvuilla on ollut erilaiset käytännöt poronhoidossa ja muussa, joka on aiheuttanut sisäistä kireyttä heidän heimoissaan. Tämä repii myös Máriddján mieltä, joka pohtii miksi Biera säilyttää asetta heidän kotonaan.
Saamelaisten sorto
Saamelaisiin kohdistunut järjestelmällinen valtiollinen ja kirkollinen paine ja sorto on kestänyt noin 400–500 vuotta. Saamelaisia tutkittiin “alempana rotuna”. Heitä mitattiin ja kuvattiin nöyryyttävästi tieteen nimissä. Traumaattisin vaihe oli 1900-luvun asuntolakouluaika. Lapset vietiin pois kotoaan asuntoloihin, joissa saamen kielen puhuminen oli usein ankarasti kiellettyä ja rangaistavaa. Tämä johti kielen ja kulttuurisen tiedon katkeamiseen monissa suvuissa sekä identiteettikriiseihin.
Miksi tällaisesta on keskusteltu niin vähän suomessa? Vaikka valtiojohtoiset oikeus ja totuusprosessit saamelaisten tilanteesta ovat kesken niin silti hyvin harvalla on tietoa aiheesta? Saamenmaa eli Sapmi sijaitsee neljän valtion alueella Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän ja kattaa näiden maiden pohjoisosia. Vaikka avoin kielto ja pakkosulauttaminen on lopetettu, saamelaiset kokevat yhä rakenteellista sortoa, joka tarkoittaa sitä, että saamelaiset ovat epäedullisessa asemassa yhteiskunnan rakenteiden ja lainsäädännön vuoksi. Maaoikeudet ovat keskeinen kiistakapula, sillä perinteiset saamelaisalueet, kuten Jäämerenrataan, kaivoshankkeisiin ja metsähakkuisiin liittyvät ovat usein valtion omistuksessa tai niihin kohdistuu muita intressejä. Tämä heikentää saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja kulttuuria. Saamelaisiksi rekisteröityneitä on Suomessa 10 000 henkeä.
Pian esitys sulatti sydämet
Lukupiirin ryhmässämme minulla on ollut ilo tutustua metsäsaamelaiseen Piaan, jonka kaunis esitelmä metsäsaamelaisuudesta ja saamelaisen rummun soittaminen sulatti kaikkien, niin puolalaisten kuin suomalaistenkin lukupiiriläisten sydämet. Metsäsaamelaisten tilanne saamelaiskäräjillä ei ole selkeä. Kielen katkeamisen takia heitä ei hyväksytä enää saamelaisiksi. Pelätään, että saamen kieli häviää jos niitä puhumattomia ihmisiä, joita on tuhansia suomessa, hyväksytään saamelaisiksi. Nämä sorron aiheuttamat ristiriidat repivät saamelaisia edelleen yhteisön sisällä. ”Minulla ei ole enää kieltä millä laulaa joikua teille ”, Piia kertoi ryhmälle haikeana. Joiku on saamelaisille tärkeää laulamista, jolla ilmaistaan tunteita.
Puolalaiset vieraat Lodzista Jyvälässä
Puolalaisen ystävyyslukupiirin vierailu Suomeen kuuluisasta kulttuurikaupunki Lodzista on ollut yksi lukupiirin kohokohdista. He ovat ystävällisiä, hymyileviä ja kohteliaita ihmisiä. He ovat myös hyvin avoimia. Puolalainen kulttuuri on hyvin rikas ja monimuotoinen ja siinä on paljon vaikutteita sekä idästä, että lännestä. He ovat vieraanvaraisia, perhekeskeisiä ja uskonnollisia. Historialla on merkittävä rooli kulttuurissa ja musiikki ja kirjallisuus ovat korkeasti arvostettuja.
Heidän historiassaan sorto on saanut suuret mittasuhteet. Puolan jaot tapahtuivat (1772–1795) sekä itsenäisyyden menetys. 1700-luvun lopulla Puola-Liettua jaettiin kolme kertaa Venäjän, Preussin ja Itävallan kesken, kunnes Puola katosi maailmankartalta kokonaan 123 vuodeksi. Venäläistäminen ja germanisointi tapahtui myös tuolloin Puolassa. Puolan kieli kiellettiin kouluissa ja hallinnossa. Puolalaisia kulttuuri-instituutioita lakkautettiin.
Toisen maailmansodan aikaisesta sorrosta Puolaan jäi useita keskitysleirejä, jotka ovat nykyisin museoita kuten Auschwitz-Birkenau, Treblinka, Majdanek, Sobibor, Belzec ja Chelmno. Nämä leirit olivat osa kansallissosialistista laajempaa tuhoamisohjelmaa. Näissä tuhottiin juutalaisten lisäksi romaneja, poliittisia vankeja, vammaisia ja neuvostoliitolaisia vankeja. Tina Harneskin kirjassa käsiteltiin paljon sitä, että miten rankka menneisyys vaikuttaa ihmiseen? Jotkut vaikutukset ovat pysyviä ja koko elämän surun mittaisia.
Suomen ja Puolan väliset poliittiset suhteet ovat nyt läheisemmät kuin koskaan aikaisemmin. Suomi jakaa strategisen yhteistyön Puolan kanssa. Tiivis turvallisuuspoliittinen yhteistyö, yhteinen huoli Venäjän muodostamasta uhasta sekä aktiivinen rooli EU:n ja Naton itäisen laidan vahvistamisessa. Molemmat maat siis jakavat saman tilannekuvan itärajan turvallisuudesta. Hyvä ystävämme Puola on Suomelle merkittävä kauppakumppani ja kohde suomalaisinvestoinneille (arvoltaan useita miljardeja euroja) eli vaikka turvallisuus hallitsee otsikoita, maiden taloudelliset siteet ovat myös vahvat. Energia-alan yhteistyö on korostunut, kun maat pyrkivät täydelliseen riippumattomuuteen venäläisestä energiasta. Puola on kiinnostunut suomalaisesta osaamisesta ydinvoiman ja puhtaan energian saralla. Suomi ja Puola eivät ole vain naapureita Itämeren piirissä vaan strategisia kumppaneita, jotka muodostavat uudenlaisen poliittisen ja sotilaallisen painopisteen Euroopan Pohjois ja keskiosiin.
Kun puolalaiset ystävämme olivat lähdössä takaisin kotikaupunkiinsa Lodziin mieleni täytti haikeus. Miten hienoa olikaan tavata heidät ja viettää nuo päivät yhdessä, oppia uutta heidän upeasta kulttuuristaan ja jakaa mielipiteitä ja ajatuksia niin Harneskin kirjan teemoihin liittyen kuin muutenkin. Mielipide on kuin lahja kun saa toisen ihmisen erilaisen näkemyksensä ja kokemuksensa kuulla. Erityisesti oli mukava kuulla nuorten ajatuksia ryhmässä, että miten he kokevat tämän ajan. Oman mielipiteen ilmaisun he kokivat erityisen tärkeäksi asiaksi oppia lukupiirissä ja ajattelen, että juuri se on taito, jolla voimme rakentaa siltoja toistemme välille.
Heidi Pekkarinen
(yläkuvassa toinen vasemmalta)
