Kirjaesittelyssä Hanna Krall: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita

Han­na Krall antaa kir­jas­saan äänen Puo­lan juu­ta­lai­sil­le, jot­ka ovat sel­viy­ty­neet toi­sen maa­il­man­so­dan aikai­sis­ta vai­nois­ta. Novel­lit ovat repor­taa­si­mai­sia ja jour­na­lis­ti­sia tosi­ker­to­muk­sia toi­sen maa­il­man­so­dan tapah­tu­mis­ta ja sodan perin­nös­tä. Lukies­sa­ni tun­tuu kuin eläi­sin itse vai­not­tu­na juu­ta­lai­se­na hei­dän kyläs­sään. Ihan kuin oli­sin pii­los­sa sei­nän sisä­puo­lel­le raken­ne­tus­sa kapeas­sa pii­lo­pai­kas­sa odot­ta­mas­sa ilmian­toa. Niin pal­jon kir­jan tari­nat koskettavat.

Tyy­li on totea­vaa ja äärim­mäi­sen tark­kaa ja kos­ket­ta­vaa. Kir­ja on tär­keä muis­tu­tus men­nei­syy­des­tä ja arvo­kas tari­noi­den tal­len­ta­ja. Kyl­mät fak­tat ja uhri­luet­te­lot luo­vat teks­tiin poik­keuk­sel­li­sen vah­van latauk­sen. Kral­lil­la on runol­li­nen ja jopa hyp­noot­ti­nen kir­joi­tus­tyy­li, joka jät­tää tari­noi­hin tie­toi­ses­ti selit­tä­mät­tö­miä auk­ko­ja ja sat­tu­mia. Näin hän doku­men­toi Puo­lan juu­ta­lais­ten kadon­neen elä­män uskot­ta­vas­ti. Joi­den­kin tari­noi­den aika­ja­na ulot­tuu 1990-luvul­le asti. Tyy­li muis­tut­taa van­han tes­ta­men­tin Aika­kir­jo­ja tai klas­sis­ta juu­ta­lais­ten kro­nik­kaa kau­kaa his­to­rias­ta, joka tun­ne­taan nimel­lä Kyy­nel­ten laak­son kronikka

Tari­noi­ta kylä­hul­luis­ta, lei­pu­reis­ta, rab­beis­ta, teu­ras­ta­jis­ta, lää­kä­reis­tä ja vas­ta­rin­ta­tais­te­li­jois­ta, juu­ta­lais­ten aut­ta­jis­ta ja ilmian­ta­jis­ta. Ker­to­muk­sis­sa kul­je­taan Puo­lan kau­pun­geis­sa ja jäl­ji­te­tään ihmis­ten koh­ta­loi­ta katu kadul­ta, talo talol­ta. Tari­nois­sa tuok­suu men­nyt aika, kadut, olo­huo­neet, vaat­teet, rää­tä­lin­vers­taat, koko ash­ke­nazi-juu­ta­lais­ten kadon­nut maailma.

Kir­jan nimik­ko­ta­ri­na Aave­sär­kyä ker­too Hit­le­rin sala­mur­haa suun­ni­tel­lees­ta upsee­ris­ta Axel von dem Bussches­ta. Toi­se­na esi­merk­ki­nä mai­ni­taan usein lei­ri­van­gin poi­ka, joka pää­tyi Baa­der-Mein­hof-ter­ro­ris­ti­ryh­mään. Krall luo laa­jem­man kuvan toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­kei­sen Euroo­pan hen­ki­ses­tä mai­se­mas­ta. Juu­ta­lai­sil­le on aina ollut tär­ke­ää muis­taa. Muis­ti säi­lyt­tää eri vuo­si­sa­to­jen pogro­meis­sa kuol­lei­den ja kadon­nei­den nimiä, muis­to­ja ja kuvia, hei­dän suku­lai­suus­suh­tei­taan, juh­li­aan ja tra­di­tioi­taan. Krall ikään kuin luet­te­lee ”täs­sä asui se”ja se hän kuo­li Treblin­kas­sa v.1942 tai syn­tyi, eli het­ken, kuo­li ammut­tu­na, jouk­ko­hau­das­sa, syna­go­gan palos­sa, keskitysleirillä.

Ker­to­muk­sis­sa on myös aito­juu­ta­lais­ta perin­net­tä: tari­noi­ta oudois­ta sat­tu­muk­sis­ta, dib­bu­keis­ta, koh­ta­lon oikuis­ta, jot­ka sääs­ti­vät jon­kun hen­gen aivan mer­kil­li­sel­lä taval­la. On värik­käi­tä vai­hei­ta ja per­soo­nia. Täs­sä­kin Krall yhtyy van­haan tra­di­tioon, Isaac Sin­ge­rin ker­to­jan­hei­moon. (Nobel pal­kit­tu kir­jai­li­ja, joka kir­joit­ti juu­ta­lais­ten kie­lel­lä, jid­di­sik­si). Mus­ta huu­mo­ri, joka välil­lä ottaa joh­don lako­ni­sel­ta totea­mi­sel­ta, kuu­luu myös juu­ta­lai­seeen tarinanperintöön.

Miten Krall osaa ker­toa tapah­tu­mis­ta niin elä­väs­ti? Hän on ehkä paen­nut vai­no­ja ja pii­les­kel­lyt ihmis­ten talois­sa olles­saan aivan pie­ni tyttö.

Hei­di Pekkarinen

Jyväs­ky­läs­sä 12.5.2026