Mun päivä: Markku Rosti

Kuka olet? Mark­ku Ros­ti, kita­ran­soi­ton opet­ta­ja, free­lance­muusik­ko ja perheenisä.

Mikä on paras­ta aamuis­sa­si? Hitaat aamut. Kun voi kii­reet­tö­mäs­ti heräil­lä ja kei­tel­lä aamu­kah­vit ilman aikataulua.

Mil­lai­sia teh­tä­viä työ­päi­vää­si kuu­luu? Ope­tan säh­kö­ki­ta­ran ja akus­ti­sen kita­ran soit­toa. Päi­vi­sin suun­nit­te­len soit­to­tun­te­ja, sävel­län ja har­joi­tan instru­ment­tia­ni. Nyt koro­nan vuok­si keik­ka­työ­ni kita­ris­ti­na on ollut kat­kol­la jo koko­nai­sen vuo­den ajan, mut­ta kun­han epi­de­mia on nujer­ret­tu, niin musiik­ki­kei­kat palaa­vat isok­si osak­si työarkeani.

Mil­lai­nen roo­li Jyvä­läl­lä on päi­vis­sä­si? Kita­ran­soi­ton ope­tus pai­not­tuu iltoi­hin, ja ohjaan oppi­lai­ta yksi­tyis­tun­tien muo­dos­sa 30 min tai 45 min ker­ral­laan. Muusi­kon ammat­ti vaa­tii ope­roin­tia useal­la sek­to­ril­la yhtä aikaa, ja koen, että Jyvä­lä on tär­keä osa tätä koko­nai­suut­ta. Omal­la koh­dal­la­ni Jyvä­lä on ollut työl­lis­tä­jä­nä jo pit­kään, ja se luo tie­tys­ti tur­val­li­suu­den tun­net­ta muu­toin aika tuu­li­sel­la alal­la. Pidän kovas­ti talon tunnelmasta.

Mikä on lem­pi­het­ki päi­väs­sä­si? Lem­pi­het­ket vaih­te­le­vat päi­väs­tä riip­puen. Välil­lä sel­lai­nen voi olla käve­ly­lenk­ki met­säs­sä, uimi­nen ja sau­no­mi­nen pojan kans­sa, hyvän yhtey­den luo­mi­nen oppi­laan kans­sa soit­to­tun­nil­la tai tai­an­omai­nen musii­kil­li­nen het­ki keikkatilanteessa. 

Mitä teet iltai­sin? Iltai­sin yleen­sä ope­tan, mut­ta myö­häi­sil­taan kuu­luu esim. ren­tou­tu­mi­nen luke­mal­la hyvää kir­jaa. Tut­kin mie­lel­lä­ni myös vapaa-ajal­­la kai­ken­lais­ta musiik­kiin liit­ty­vää mate­ri­aa­lia. Suu­rin osa kei­kois­ta start­tai­lee nor­maa­lis­ti vas­ta myö­hään illalla/yöllä, joten maa­il­man tilan­teen olles­sa taas jos­kus nor­maa­li, ripus­tan Telecas­te­rin kau­laan kes­kiyöl­lä ja rupean rokkaamaan. 

Mitä teki­sit, jos sai­sit teh­dä ihan mitä tahan­sa yhden päi­vän ajan? No jos ihan mitä tahan­sa sai­si toteut­taa, niin kävi­sin ter­veh­ti­mäs­sä omaa isää­ni tuol­la jos­sain pilvenreunalla.

Aiem­mat Mun päi­vä ‑jutut löy­dät täältä.